keskiviikko 31. elokuuta 2016

Aurinkoista elokuun viimeistä päivää!

Aika kuluu ja syksykin taas jo kolkuttelee ovella. Ennen sen saapumista on hyvä kerrata mitä täällä Hämeenlinnassa on meneillään. Paljon on ehditty jo tänäkin syksynä, kuten osallistua OPH:n kilpailuun mm.meidän integrointikuviolla. Kuvion jatkokehittämiseen liittyy olennaisena osana tänä syksynä startannut verhoomolaisten työaikakokeilu. Tässä kokeilussa henkilöstö saa käytettäväkseen x määrän tunteja, jotka he jakavat parhaalla katsomallaan tavalla, siten että yksilöllisten opintopolkujen opetus toimii. Asiaa on pohdittu jo kauan, pitäen silmällä integroinnin perusajatusta, sekä ovtes:n opv-työajan reunaehtoja. Tässä lyhyt oppimäärä :)

Kokonaisuutena tämä kuvio on hyvin opiskelija- ja henkilöstölähtöinen. Esimiehenä rajaan ainoastaan käytettävissä olevan resurssin, sekä sen kuinka kauan päivässä työyksikkö on "auki", sekä muut asiat jotka haluan ottaa huomioon opetuksessa. Opiskelijoille on tehty yksikön oma lukkari, johon on merkitty myös omaa työskentelyaikaa työtiloissa, sekä teoriaopetukseen varattu aika. Teoriaopetusta annetaan yksilöllisten polkujen mukaan niissä sisällöissä joissa se sillä hetkellä on tarpeellista. Mukaan kun sekoitetaan työssäoppimisen valvontaa, osaamisen arviointia, työtoimintaa ja paljon muuta, on työn runko suunniteltava huolellisesti - vain todetaksemme että se muuttuu ja sen on tarkoituskin muuttua sen mukaan kun opiskelijat etenevät.

Ensi viikolla näen opettajien resurssien puitteissa suunnitteleman työjärjestyksen. Olen todella ylpeä hienosta työyhteisöstäni jossa saan olla mukana. Prologilla on aina kokeiltu rennolla otteella uusia ideoita, joista on jalostunut hienoja hyviä käytänteitä :)

Olisi hienoa kuulla myös muiden oppilaitosten ratkaisuja, miten opiskelija pääsee etenemään omaa vauhtiaan. Lisäksi olisi hienoa kuulla henkilöstön osallistumisesta asioiden suunnitteluun :)

Oikein ihanaa ja innostavaa syyslukukautta meille kaikille!

-Riikka Riihimäki